Nyt on kulunut jo pitkä tovi Milon leikkauksesta ja rajoitukset alkaa poistumaan. Metsässä ollaan vähän jo juoksenneltu ja niitä 2x2 keppejäkin kerettiin kerran käydä tekemässä ihan hallilla kunnes omistajan terveys petti. Milolta otettiin 7.12 naulat pois polvesta ja vielä ollaan tikkien takia hihnailulla. Kotona ollaan jumpattu ja treenattu toki, sekä yritetty ruveta taas vähän leikkimään. Samun lähdön jälkeen ei ole ollut kotona leluja lattialla (tosin ei kyllä ollut oikeen sillonkaan loppuvaiheessa) ja ei itse oikein muista tuota koiraa leikittää. Onneksi kissa pitää sen mielen virkeänä juoksemalla pitkin asuntoa. Milo ei varsinaisesti uskalla sitä jahdata, mutta vaanii ja hieman juoksee perässä :)
Milolla ollut nyt syksyllä ja talvella vatsan kanssa ongelmia, meinaa koko ajan suolisto tulehtua eikä noi luut oikein tunnu sopivan kuin siipinä tai jauhettuina. Kasvismössöstäkin nyt luovuttu ja puuro kehissä. Opettelen tässä kovasti miten saan sille itse tehtyä monipuolista ruokaa joka suolistoa ei ärsytä. Barfista en kyllä luovu, sillä nappuloita en suostu enää syöttämään. Juuri kuulin eräästä pariskunnasta, joka oli yrittänyt kompostoida jotain näitä perusnappuloita, mitä eläinkaupoista saa. Puolen vuoden päästä kun kompostia oli möyhitty niin siellä ne nappulat kolisivat ihan uuden näköisinä, kuivia eikä tippaakaan maatuneita!! Järkkyä! Tuollaista sitten pitäis vai tarjota koiralle.. Ei yhtään ole säilöntäaineita eikä mitään...
 

Ensi vuonna olisi tarkoitus aloittaa hallitreenit ihan kunnolla, tokoa ja ne edellä mainitulla listalla olevat temput. Ehkä hyppytekniikkaakin pikku hiljaa. Tällä hetkellä tilanne on se, että ajoittain Milo saattaa olla parin askeleen verran kolmijalkainen, oudot alustat ja pakkanen tekee sitä. Mitään ei ole enää tehtävissä, joten antaa koiran mennä ja katsotaan mitä se kestää ja mihin reagoi. Paremmaksi sitä ei enää saa, ei ainakaan levolla ja purkissa pitämällä.

Eppu-vanhus voi jo hieman paremmin vanhempien hellässä huomassa. Osa ehkä kuullutkin, että sen sydän on laajentunut, painaa vasenta keuhkoa ja keuhkoissa on nestettä. Eli Eppu on vähän niin kuin keuhkopuoli. Lisäksi siltä samassa syssyssä hajosi vasemmasta polvesta ilmeisesti ristisiteet, mitä ei nyt operoida kun ei tuota uskalla nyt lähteä nukuttamaan. Lisäksi sillä on jo niin paljon nivelrikkoa molemmissa polvissa, että en usko siitä leikkauksella enää hyvää tulevan. Pieni koira pärjää kolmellakin jalalla. Lenkkejä Eppu ei oikein enää tee, kiertelevät vähän korttelia ja Eppu saa sitten oman tahtonsa mukaan sisällä riehua. Kovin se on vielä iloinen, etenkin nyt kun yskiminen on taas vähän saatu kuriin ja yöt on nukuttu paremmin.

Konstalle kuuluu pelkkää hyvää. Olihan silläkin joku ripulioksennustauti, mutta muuten ollut oikein terveenä. Kotikoiran elämää sekin viettänee vanhempien kanssa kun lihasheikkouksien takia siirsin sen agista eläkkeelle. Vanhemmat eivät innostu sitä jumppaamaan ja mun on hankala harjoitella päivittäin koiraa, joka ei kotona asu... Eriskummallisin juttu mitä Konstalle on tapahtunut on se, että kun Epun lenkkeilyn vähennyttyä on Konstankin lenkkeilyt ajoittain ollut niitä lyhkäsiä, niin poika on ensimmäistä kertaa 6 vuoteen saanut rasvaa kylkiensä päälle!! Uskomaton juttu, mutta Konsta on suorastaan läski! Miksei me sillon aikasemmin tajuttu kun näyttelyitä varten yritettiin saada se normaalipainoiseksi, että ois voinu sitä liikuntaakin vähentää... No sitä vikaa sertiä ei nyt enää voi saada, piste..

Samullekin kuuluu Marjatan kanssa pelkkää hyvää. Olen usein käynyt siellä kylässä ja Samu on selkeästi sitä mieltä ettei mun seuraa enää kaipaa :) Kyllä se tulee ilosesti moikkaamaan, mutta kutsumalla ei tule luokse ja muutenkin katsoo erittäin epäilevästi. Syynä varmasti se, että leikkaan usein käydessäni sen kynsiä tai teen jotain muuta tylsää. Usein Samu menee sitten Marjatan viereen kyhnäämään kun olen kylässä. Ihana nähdä, että se on niin onnellinen! Ja molemmat toisistaan onnellisia. Samun painokin on pysynyt hyvin kurissa ja kilpparihommat ok. Barffia on jatkettu ja hyvin toimii.