Vitsi oli tänää ihan mahtitreenit! Milo jakso poikkeukselliset 50min treenata ja pääsin tekee paljon juttuja. Pääpaino oli tänää hyppytekniikassa (ylläri) ja eteenmenemisessä. Tein Milolle ht:n jatkokurssilta motivoituneena kasvavaa suoraa, power gridiä ja sitten sellasta harjoitusta missä on pitkää väliä ja perussarja keskellä. Viimeinen oli ainut missä tuli ongelmia, koska olin kutsumassa. Milo tuli perussarjassa rimojen kera perille Sitten kun tehtiin niin, että en ollut kutsumassa niin jätkä sai koottua itsensä hyppyjen väliin. Muuten pojalla on kyllä etäisyyden arviointi ja poweri kunnossa, ohjaajahäiriötä ei kestä vielä ihan niin ku luulin. Ens kerralla lisää sen harjoittelua ja taivutuksia, niitä ei olla tehty vielä ollenkaan. Sitten esittelen Milolle uudestaa hissihypyn. Viimeksi ei siinä suostunut hyppäämään edes 35cm estettä kun alko pelottaa. Viikko sitten treeneissä Milo kyllä uskalsi yksittäisenä esteenä hypätä 50cm kauniisti kun lelulla sain sen tarpeeksi kiihkeeksi. Targetilla ja paikoiltaan ei vielä toivoa.

2x2 kepit menee hieman takkuillen kun noita kulmia treenaa, Milon virheprosentti on liian suuri. Jatketaan siis helpommalla tyylillä vielä eli kepit hieman avoimempana, mutta kulmia lisää. Milo helposti lähtee oikasemaan ekan kepin ohi jos tullaan sivusta, menee siis vasta kakkosväliin.