Viime sunnuntaina tein Milon kanssa hyppytekniikkaa, perussuoraa ja lisäks kolmen hypyn yhdistelmää, keskimmäistä nostin 35-55-35 hissinä ja vain kerran taisi kieltää, kovin huolettomasti meni 55 cm myös :) Ehkä ensi su yritetään myös 60? En kerenny sen kanssa tekemään enää rataa kun meidän treenivuoron jälkeen on joku vakkariporukka nykyään, pöh! Tokoiltiin myös sivussa ensi sunnuntain epiksiä varten.

Maisan kanssa tehtiin perussuoraa pumpeilla, hieman vinoon hakeutui koko ajan.. Hmm.. En saanu korjattua sitä palkan etäisyyttä vaihtamalla. Sitten tokoiltiin, tehtiin puomilla takajalkakosketusta, kokeilin myös Aalla ekaa kertaa ja heti onnistui. Kotona oltiin ennen sitä kerran kokeiltu jyrkemmällä silityslaudalla. Hieno Maisa :) Sitten keinua yritettiin taas sillee, että Maisa sitä paukuttelis, mutta aika nihkeesti etenee. Pari kertaa se yritti sinnekin heittää pepun :) Seuraaminen onnistui jonkun askeleen eteenpäinkin eli pikku hiljaa edistyy. Kotona askelia voi ottaa jo useammankin, mutta helposti Maisa lähtee valumaan hieman etäälle..

Huomenna aamulla aikasin Maisan kanssa hakuun ja sunnuntai aamulla Milon kanssa tokoepikset. Sunnuntai illalla taas treenit, vihdoin aikaa koirillekin!

Sitten siihen fyssarikäyntiin. Vein Maisan ekaa kertaa fyssarille, Aistiin mentiin Niinalle. Maisan taipuminen vasemmalle oli kankeampaa kuin oikealle ympyrällä, lisäksi Niinan mielestä se köyristi lannerankaa ulkona. Lenkillä kun oon sitä tarkkaillu niin mun mielestä se ennemmin roikottaa selkää ku pyöristää, mutta ehkä se sillä hetkellä teki sitä, maa oli jäässä ja kierroksia tuhat. Sitten sisällä seistessä Maisaa arvioidessa oli se hieman banaanin muotoinen oikealle, ilmeisesti tokoilu tässäkin syynä.. Mitään kireyksiä tai poikkeavuutta ei löytynyt, polvet tuntuivat hyviltä. Maisan takapään hallinta on heikkoa, kaikeasta harjoittelusta huolimatta. Jatketaan niitä ja lisäksi saatiin uusia kuten ristikkäisten jalkojen nosto, takajalat tyynyllä painonsiirtoja, lannerangan venytystä, peitsaamisen estämistä, tokoliikkeitä myös oikealla puolella ja sivutaivutukset. Sitten itse aion jatkaa peruutusharjoitteluja, etujalat korokkeella/tyynyllä sen kiertämistä ympäri ja jalkojen väliin istumista niin ettei Maisa voi istua sammakkoasennossa. Siinä asennossa muuten Maisan oikea takajalka menee usein enemmän sivulle ja se istuu vasemmalle kankulle, tästä pitäis päästä eroon. Fyssari sanoi, että ei kannata aloittaa agilityä vielä ainakaan 3kk ja sinä aikana pitäisi tehdä säännöllistä treeniä Nyt kun on muutto edessä ja aika tiukilla niin voi mennä se 4kk sitten siihen. Hyppytekniikkaa saadaan tehdä pumpeilla. Mennään sitten kontrolliin jossain vaiheessa.