Oltiin tällä viikolla Fiskträskillä uimassa pitkästä aikaa, koirat mukana. Maisa oli tyypillisesti menossa innoissaan kastelemaan itseään, mutta ei uimaan asti. Päätin nyt sitten hieman kannustaa Maisaa uimisen suhteen kun Aleksi meni edellä jo vähän pidemmällä, nappasin Maisaa pannasta ja vähän vedin veteen. Sehän sinne loikkasi ja lähti uimaan eteenpäin hurjaa vauhtia. Teki sitten pienen lenkin ja palasi rantaan. Tehtiin tätä sitten monta kertaa ja sitten lopuksi Maisa meni jo ihan ilman ketään ja mitään pakotteita veteen tekemään uimalenkkejä! Ihanaa :) Ehkä siitä vihdoin kuoriutuu se vesipeto esiin mitä olen toivonut. Toinen juttu miten Maisa on oppinut nauttimaan vedestä on siellä makaaminen jos vesi on tarpeeksi matalaa.

Nyt marjakauden auettua on Maisa jatkanut viime vuotista harrastustaan eli marjanpoimintaa. Oli se sitten mustikka, vadelma tai ruusunmarja niin Maisa syö ja syö myös puskista :) Tämä on hyvin terveellinen harrastus ja helpottaa myös mun poimintaa kun tietää, että koiralla on ihan yhtä kivaa.

Tänään oltiin agilitykentällä ihan omalla porukalla eli minä, Maisa ja Milo. Tein eka Maisan kanssa hyppytekniikkaa, varmaa ekaa kertaa taivutusta ja sitten perushyppyä. Taivutus pisti Maisan jalat ihan solmuun, mutta alkoi sekin sujumaan sitten :) Milon kanssa tehtiin taivutusta lennosta, hyvin meni paitsi sillon kun piti ponnistaa vasemmalla takajalalla, sillon alussa Milo yritti oikoa esteitä eikä halunnut hypätä. Muutamalla toistolla sain sen hyppäämään. Ei siis taida luottaa tohon leikattuun jalkaan vieläkään tai koe sitä hyppäämistä mielekkääksi. Maisan kanssa jatkettiin irtorenkaalla ja sen jälkeen tavallisella renkaalla, joka oli maxikorkeudessa. Kevyesti se liiti siitä läpi sillon kun ohjasin tarkasti, muuten meni ohi eli ei kovin mielellään sitä ehkä mennyt. Lopuksi kaikkia kontakteja, muutama virhe pääsi tulemaan, mutta Maisa pyrkii ilman mitään sanomista korjaamaan heti virheensä hakemalla takajaloilla kontaktipintaa. Keinu heilu, rämisi, paukkui ja vaappui, ei haitannut yhtään! Tehtiin alasmenon paukutusta ja päähän juoksua. Maisan mielestä oli taas liian kuuma keli treenata ja se välillä meni jonnekin varjoon eikä suostunut heti tulemaan pois. Energiasta ei kyllä ollu puutetta saman päivän aikana, mutta kai sitä sitten vaan ahdistaa liikaa toi helle...