Uskomatonta, mutta totta. Täällä saa hiihtää koiran kanssa ihan missä vaan! Tosin masentavaa on se, että Maisa vetää niin täysiä alkuun ettei se jaksa sitten hiihdellä kun maksimissaan 4km. Jos sen vapaana juoksuttaisi niin voisi pitempäänkin hiihdellä, mutta ei täällä viitti kuitenkaan vapaana sitä pitää. Tai sitten jos olisi pertsasukset niin sitten tahti voisi olla toinen. Pertsojakaan ei löydy. Keli oli ekana päivänä aika huono, sitten taas lauantaina ja tänää oli oikein hyvä keli. Oon hiihtänyt Maisan kanssa kaksi kertaa, tänään on lepopäivä ja huomenna taas jatketaan. Omalla ajalla olen tehnyt pidempiä lenkkejä suksien kanssa ja käynyt kerran lautailemassa. Muu aika on menny makailuun, saunomiseen, lasten kanssa leikkimiseen ja lenkkeilyyn. Huomenna mennään vissiin ametistikylpylään.
Maisa on hyvin tullut juttuun lasten kanssa, on ne aavistuksen pelottavia, mutta eipähän mene tönimään niitä. Pulkanvetoa ei nyt täällä keretty toteuttamaan, keskiviikkona ennen lähtöä oli vasta tokat pulkkatreenit ja siellä Maisa toisella vedolla suostui suht rennosti vetämään aisoja ilman pulkkaa, ensi kerralla sitten tyhjä pulkka perään. Lapset suostui jo, että ensi talvena sitten tulevat kyytiin :) Agilitykisoihin ilmottautuminen lähti nyt sitten, 31.3 mennään Hyvinkäälle. Pitäisi vielä kerran päästä treenaamaan ennen sitä, pääsiäiseksi muuten mennään kyllä mökille vaan makaamaan ja lenkkeilemään.

IMG_5775%5B4%5D-normal.jpg

Väsynyt hiihtäjä lenkin jälkeen. Tässä vielä videota meidän hiihtoon lähdöstä: http://youtu.be/aet6RBPx2XE