Ensin mentiin agitreenaamaan torstaiaamuna ennen duunia. Vuokkosilla oli valmiiksi kiva 18 esteen rata valmiina, joten mentiin sitä. Siinä oli vähän irtoamista, erikoisia putkikulmia, layerointia, jaakotusta, kontaktit, kepit. Kepit tökki ensin, Maisa pysähty tokavikassa välissä ja jäi tuijottamaan mua.. No ei muuta ku namialusta messiin ja sillä saatiin taas homma toimimaan. Ja lopuksi tein taas ilman sitä. Kontaktit meni aivan nappiin. Layeroinnissa ei ongelmaa eikä putkikulmissa. Ongelmana oli mun sekoilu ja Maisan Aalle karkaaminen yhdessä kohdassa. Lopulta saatiin rata nollaksi kuitenkin. Tein ekalla kiekalla rimat 50cm ja tokalla 40cm muistaakseni. Miloa ei niinkään huvittanut agility alkuun, mutta kyllä sieltäkin sitten löytyi drivea lopulta. Tai sanotaan, että palkka ei kiinnostanut tällä kertaa kauheasti, ei edes leikki. Hyppytekniikkaa ei keretty tekemään. Oli ihana lenkkeillä vuokkosten ympärillä, perhoset lenteli ja pysty kulkemaan t-paidalla!

Perjantaina oli sitten vuorossa pikatoko. Maisan kanssa tehtiin siis ensin hyppyä. Hypyn alotin namialustalle lähetyksillä hypyn yli sivulta, sitten esteen takaa istumasta sivulle kutsua, sitten yritin näitä yhdistellä, mutta se meni ihan säätämiseksi. Maisa ei istumasta lähtenyt liikkeelle vaan nökötti paikallaan. Välillä sitten lähti, mutta hitaasti tuli. Esteen yli lähettäminen ja siitä istumaan ohjaus meni lähes aina makaamiseksi. Sitten kun se istui ja kutsuin niin se meni maahan ja toisinpäin eli siis luuli, että tehdään kaukokäskyjä vaikka sanoin sivu enkä mitään istu/maahan. Huoh! Tämän jälkeen tehtiin luoksetuloa pelkästään ja kun vauhtia ei ollut niin laitoin namialustan mun taakse. Sitten tuli vauhti, mutta kävi tosissaan syömässä ennen kun tuli sivulle. Samapa tuo. Seuraamista otettiin ja kääntymisiä, meni HUOMATTAVASTI paremmin kun viimeksi niissä yhteistreeneissä. Täyskäännökseen en ole tyytyväinen, mutta muuten kyllä. Kapulaa otettiin vaihtelevalla menestyksellä, saatiin jopa yksi ehjä nouto ja siitä sivulle tulo, mutta myös kävi niin, että kapula lensi, koira lähti perään ja jäi sitten istuskelemaan jonneki kapulan lähelle eikä tehnyt mitään. WHOT?! Tein sitten pelkästään kapulan pidosta taas sivulle tuloja ja yritin hetsata kapulalle. Pysäytyksiä treenattiin putkesta ulostullessa, hyvin meni. Tein niitä vaan pari. Sitten tehtiin vielä ilman palkkaa kokonaisena liikkeestä maahanmeno ja ai niin sillon kun aloitettiin niin paikkamakuu niin, että kävin autolla nopeasti Maisan maatessa. Mitäs muuta.. Kepit pari kertaa, hyvin meni!

Tänää oltiin ekaa kertaa tänä vuonna landbossa, ihanaa oli metsäillä kunnolla ja koiratkin tykkäsi! Kuvasatoa tulossa!

2013-04-28-145-normal.jpg2013-04-28-146-normal.jpg2013-04-28-140-normal.jpg