Tämän kirjoituksen julkaisupäivä pitäisi olla 30.7, mutta jäi luonnoksiin..

Ekat treenit tosissaan takana Jennan ohjaamana näin elokuussa, harmikseni mennään heti lomailemaan ja palataan treeneihin enää kerran elokuussa. Treeneissä oli treemana tekniikka, rata oli 20 estettä, mutta tehtiin hankalat kohdat irrallisina ja sitten yhdisteltiin. Tekniikkana oli sylkkäri, sylivekkijaakotus ja backlap (takaakierto-sylkkäri). Kaksi ensimmäistä onnistui ilman apuohjaajaa, mutta kolmanteen tarvittiin Jennan apua, olin siitä aika yllättynyt, koska olin varma, että Maisa irtoaa tosta noin vain. Aita saattoi hidastaa irtoamista, mutta tosissaan Jennan avulla se onnistui ja sen jälkeen myös ilman. Valsseja ennen sai taas tehdä kyllä kunnon vastakäsi-vastajalka merkkauksen, muuten meni törkeen pitkäksi. Maisa reagoi tähän ohjaukseen todella voimakkaasti. Lopussa tehtiin vielä kepit aika vaikeasta kulmasta ja sehän meni! Jihaa!

Nyt ollaan myös tokoa treenattu vähän enemmän, ensi viikon tiistaina on kisat. Nouto menee päin metsää, muuten taitaa liikkeet olla kunnossa. Tai se noutokin oli, mutta nyt taas ei.. Monessa liikkeessä se on epävarma mitä sen pitäis tehdä ja säätää sitten herkästi. Ollaan tehty yks palkkaamoton kisanomainen treeni. Se meni muuten ihan ok, mutta aina kun sanoin valmis niin Maisa paineli maaten eikä sitten lähtenyt seuraamaan jne. Uus ongelma.

Maisa on menossa viikon päästä kahteen näyttelyyn, karvattomana.. Karvanlähtö alkoi heti kun olin ilmot lähettänyt ja nyt koira on kalju. Koiria on vähän, mutta jos karvattomuus haittaa niin silakka ei saa sertejä. Agikisoja kanssa kaavailen parin viikon päähän.