Parit treenit on tässä mennyt sitten viime kirjoitusten. Päällimmäisenä mielessä kahdet vikat treenit, joista viime viikkoset oli virheestä ulos-treenit ja eiliset ohikuljetus-treenit. Virheestä ulos-treenit meni ihan penkin alle alkuun. Tyssäsi kolmannelle esteelle, tyssäsi neljännelle, tyssäsi kuudennelle jne. Saatiin sitten tehdä vähän muutenkin kun virheestä ulos tekniikalla, koska muuten oltaisiin oltu koko ajan ulkona. Ongelmana Maisan lenkittäminen, takaakiertojen jälkeen kiellot jos lähestytään yhtään suoremmasta kulmasta ja sitten mun ohjauksen myöhästymiset. Saatiin homma sitten jotenkin toimimaan kyllä loppua kohden, mutta ei mitenkään erityisen hienosti. Jenna nyt toki oli tyytyväinen. Harjoiteltiin myös kontakteja Maisan kanssa, puomia hetsaamalla ja saatiin mielettömiä kontaktisuorituksia aina yhden läpijuoksun jälkeen. Läpijuoksussakaan Maisa ei tee kontaktivirhettä. Liian ylös pysähtymiseen sain ohjeeksi painostamisen lopettamisen. Tuijotan Maisaa herkästi ja jään äkäsesti seisomaan liian pitkälle kontaktista eteenpäin. Pitäisi tukea ja kannustaa ehkä välillä enemmän. Aalla ja keinulla ei ole ongelmaa, niistä Jenna oli tosi iloinen. Videota treeneistä, ei ole kaikkea nauhalla:

http://youtu.be/IXhI8jn-2Dk

Eilisistä treeneistä en uskonut tulevan mitään, sillä tosissaan aiheena oli esteiden ohikuljetukset. Ansaesteitä siellä sun täällä.. Noh, Maisa kuitenkin suoriutui tästä uskomattoman hyvin etenkin kun mä hoidin ohjauksen oikein. Mitään ongelmia ei ollut! Backlapia myös harjoiteltiin, saksalaista, niistoa, jotain pyörimishässäkkää, oisko ollut vastakäännös liikkeessä. Kaikenlaista hienoa siis ja oikeesti mä osasin näitä jo! Ja tein kuulemma parhaan valssini ikinä :D Mutta joo, sama juttu näissäkin treeneissä kun kaikissa muissa. Pitkälle ei päästä ekalla. Pitää jauhaa ja jauhaa ennen kun alkaa yhteispeli toimimaan.

Toko kisat lauantaina, ketuttaa vähän jo valmiiksi. Muuten asiat kunnossa, mutta seuraamista en ole saanut hyväksi sitten viime kisojen :(