Oltiin vuokkosille treenailemassa ilman sen kummempaa teemaa, rata oli 23 estettä pitkä ja sitä ei ollut tarkoitus tehdä yhteen menoon. Oli ideana testailla erilaisia ohjausvaihtoehtoa ja sitä kautta kellottaa mikä on nopein. Noh, Maisan kanssa rata tyssäsi eka esteelle 4-5 ja ensimmäisen 10 min aikana päästiin esteelle 9 ja sinne jäätiin. Ei mitään kellotteluja meille vaan ihan selviytymistä. Samat ongelmat toistuu, takaakierroissa Maisa paukuttaa hypystä ohi ja samoin jos lähestytään edestä sivusuuntaisesti niin herkästi ohi. Sitten sivuttain hyppyä lähestyessä ja siitä 180 astetta ympäri ei mee tiukasti. Viskikäännös, saksalainen, pakkovalssi ja niisto sujuu. Samoin irtoaminen, mutta takaakierrolle ei irtoa. Kotiläksynä on takaakierrot, esteosaaminen ylipäätänsä ja ne tiukat sivustalähestymiset/kääntymiset. Treeneissä oli vaikeutta kyllä välillä saada Maisa tulee sinne minne halusin, varsinkin putki imi. Ja sitten myös sellasta ihmeellistä vaihtelua, että välillä se tuli k.o. ohjauksella ja sitten taas ei. Lopuksi Janne totesi, että "vitsi on sulla kyllä makea koira ja teistä voi tulla kyllä tosi kova kun saadaan sun rytmitys kuntoon :) " Maisa on siis edelleen Jannen mielestä huippu, mutta mä kaipaan vähän opetusta ;) Ja Maisa sitten itsenäisempää esteosaamista, jotta mä en olisi niin kusessa sen kanssa. Janne sanoi, että jos mä en saa sitä tekee itsenäisemmin töitä OIKEIN niin en millään pysy kyllä sen perässä ja sitten oon joka paikassa myöhässä. Hätäsyys ohjaamisesta pitäisi myös hävittää.