Tulipas vähän taas kirjoittelutaukoa, ihan syystä, ei me olla tehty juuri mitään :( Maisan juoksut alkoi ja sen jälkeen masennus ja mulla motivaatio-ongelma. Maisan masennuksen takia ei oikein tokoilut inspiroi yhtään ja sitten agility jäi tauolle kun ei ollut hallille vielä avainta. Nyt on masennus pikkuhiljaa selätetty ja avain hankittu! Ollaan nyt kolmet treenit toteutettu tässä, tai no ne yhden oli vähän höntsäilyä, mutta treeniä kuitenkin. Ja tauolla yritin pitää koirien peruskuntoa yllä juoksemalla ja pyöräilemällä, mutta Maisa on ainakin lihonnut ja turvonnut. Pidin tovi sitten luennon koiran fysiikasta ja sen treenauksesta, siitä asti olen tuntenut kauheeta syyllisyyttä omien koirien treenaamisesta ja sen puutteesta.. Tuntuu ihan tyhmältä harrastaa mitään muuta kuin tokoa kun koirat on rapakunnossa oppikirjan mukaan. Käydäänhän me kävelee ja sillon tällöin rankemmin liikkuu ja metsässä, mutta se ei riitä mihinkään. Miksi sitten käydä agilityssä rapakuntoisen koiran kanssa?? No, koitan nyt päästä tästä asiasta yli, liikkua ahkerammin ja treenata järkevästi. Se on kyllä ihan selvä, että en ihan heti pysty koirien kanssa toteuttamaan oikeaoppista kuntotreeniohjelmaa.Sitten treeneihin.

Sunnuntaina menin hallille ekaa kertaa vapaatreenaamaan. Ei ollut kunnon suunnitelmaa paitsi, että teen hyppytekniikkaa, takaakiertoja ja keppejä. Otin koirat vuorotellen perussarjalle, Milo meni sairaan hyvin ja Maisa sairaan huonosti. Maisa ajautui vasemmalle ja räpiköi yli 25cm hypyistä. Jouduin vähän fiksailemaan kahta vikaa estettä, jotta sain ohjattua Maisan keskelle. Sitten tehtiin 12 kepillä keppikulmia, yhdellä hypyllä eri kulmista takaakiertoja, puomia sekä aata, rengasta ja putki-rengas-yhdistelmää. Eli aikalailla esteiden kertausta 1-2 estettä kerrallaan. Kaikki meni muuten hyvin, mutta kepeillä Maisa ei kestänyt toistoja (hidastaa) ja renkaalla tuli muutamia ohituksia, jos lelukädellä häiriköin. Tokoiltiin myös lopuksi pikkupätkä seuraamista, jääviä ja paikkamakuu. Milon höntsäilyt sujui myös ihan ok, kontakteilla se vaati mun käskyt, muuten tuli läpi. En ollut ihan tyytyväinen Maisan panokseen etenkin kun sille tuli juomataukopakko jo jonkun 1-2 minuutin suorittamisen jälkeen.

Maanantaina käytiin Viilarin pk-kentällä sekoilee. Tehtiin tikapuita, keinua, liikkuva lautaa vai mikä se nyt on, betoniputkea, pöydille irtoamista ja kiertoharjoittelua eri tyyleillä. Hyppy tehtiin yhden kerran myös kisanomaisesti. Sitten taas vähän seuraamista. Oli ihan sairaan hauskaa ja kierrot sujui jo aika hyvin! Milo pääsi myös höntsäilemään pk-esteillä.

Tänään olin sitten taas tattiksella halleilemassa. Suunnitelmaa ei ollut vieläkään paitsi keppikulmat kuudella kepillä, takaakierrot, hyppytekniikka. Nämä toteutettiin, lisäksi sain inspiksen treenata muuria ilman palikoita, ja ihan tosi pientä pätkää sisältäen hyppyjä, putkia, keinun, muurin ja kepin puolikkaat. Tein tätä molempien kanssa. Maisa ei meinannut millään kääntyä muurilla vasemmalle vaan aina oikealle ja sitten muurin etukautta mun luokse. Tämä siis minun ollessa Maisan vasemmalla puolella. Oikealla puolella ollessani kääntyi Maisa paremmin. Sain sen kyllä kääntymään kun tein muuria yksinään, mutta hypyiltä tullessa ei sitten millään. Keinulla se myös yritti väistää pamahdusta tulemalla sivusta kontaktipinnalla alas. Palkkasin suorasta alasmenosta tehona. Kepeillä hankalinta oli Maisalle 90 asteen avokulma tai siitä tiukempi, hakee kakkosväliin herkästi. Milolla tökkii melkein kaikki keppikulmat, mutta se nyt ei ole mitään uutta. Sitten kun se yrittää oikeesti niin se pystyy mihin vaan. Sitten alkaa haukkuminen ja oikominen kun ei enää pysty. Hyppytekniikkana tehtiin taas perussarjaa, halusin nähdä onko sunnuntaihin tullut muutosta, olihan sitä. Maisa oli parempi. Ei se edelleenkään Milon tyylisesti mene, mutta en tiedä tuleeko se menemään kovin helposti yhtä puhtaasti. Esteitä fiksaillessa pistin Maisaa paikkamakuuseen ja paikalle istumaan, hyvin meni. Milokin istui paikallaan jonkin aikaa, kärsivällisyyttä löytyi!

Maisa väsyy treeneissä edelleen tosi tosi nopeaa. Pitää olla itse tosi tarkkaavainen. Lisäksi nyt juoksemisessa on tullut ongelmaa kun Maisalle opetin suuntakäskyt käännöksiin ja sitten pentuna jo yli-käskyn tien ylityksiin. Nyt se kyttää risteyksiä jo paljon ennen ja jättäytyy. Vapaana ollessa pysähtyy jopa ja jää vaikka kuinka kauas venaa, että huudan. Ei pääse nyt taas paimenen sielunelämään..!! Auttakee ihmiset!

Tokokisoja ja näytelmiä pitäisi suunnitella agilityn lisäksi. En edes muista mitä pitäisi tokossa treenata, että voitais mennä avoilemaan. Seuraaminen on ikuisuusjuttu, samoin varmaan nouto. Ärsykekontrolli jäävissä. Luoksetulon pysäytys. Kaukoissa suorana oleminen. Tekisi mieli vähän odotella, että vire paranisi, mutta kyllä sitä nyt sen verran jo löytyy, että jotain voisi alkaa tekemään hallilla ja himassa. Ollaan me tässä tauolla tietty aina viikottain edes jotain tehty, yksi liike ja sitä vähän fiksailtu sisällä.

2013-11-03-691-normal.jpg

Tässä meidän normi-iltamenoa, hurja ilta taisi olla!

2013-10-26-647-normal.jpg

Tässä kuva kun oltiin mökillä karpalosuolla toteamassa, että karpalot oli pilalla.

2013-10-27-676-normal.jpg

Puppe ei paljon kylmää vettä pelännyt kun rohkeni koirien kanssa laiturille, tassut siinä kastui ja vesi maistui myös laiturilta juotuna.

2013-10-26-635-normal.jpg

Pahoittelen kuvan huonoa laatua, suolta löytyi myös hirven kallo, jota rohkeana Maisa rupesi järsimään!