Joo. Kauan sitä iloa sitten kesti. Maisan kanssa oltiin sunnuntaina agilitykuvaussessiolla ja otin sen kanssa lämppäestettä, yhtä hyppyä kasina. Se kiljui jotenkin omituisesti heti ekan hypyn jälkeen ja hyppäsi oudosti, meni kuitenkin ja tarttui leluun. Katoin sitten sen liikkumista heti tasaisella ja huomaisin, että se ontuu toista etujalkaa! Mielestäni hallilla ontui oikeaa etujalkaa. Vääntelin ja kääntelin sen läpi eikä se sanonut mistään mitään. Lopetettiin sitten siihen ja ontuminen jatkui. Levon jälkeen kotona Maisa oli aivan kolmijalkainen ja ontui vasenta etujalkaa selvästi. Varasin sitten lekuriajan seuraavalle päivälle Remediumiin. Aamulla herätessä Maisa ei ontunut enää ollenkaan eikä myöskään töiden jälkeen. Päätin silti sitten viedä Maisan tutkittavaksi. Eläinlääkäri Nina Mäkinen tutki Maisan, katto lämpökameralla ja lopputulos oli, että niskassa on jotain probleemaa. Maisa aristi niskan palpointia, vasen puoli oli lämpökameralla viileämpi, oikean etujalan refleksit/reaktiot heikomman oloiset lievästi. Päälisin puolin Maisa on ihan oma itsensä, mutta joutui nyt sairaslomalle viikoksi ja kipulääkekuurille. Että sillä lailla.

Ennen tätä tapahtunutta kerettin käymään molempien koirien kanssa Remediumissa myös vesijuoksemassa, Maisa teki ravi-intervalleja ja Milo mäki-intervalleja. Käynnissä Maisa kulki kuin olisi ollut kakat housussa, mutta loppua kohden moinen väheni. Tässä linkkejä videoihin: