Olin ensin kirjoittamassa tänne meidän tokomurheista Maisan kanssa, mutta sitten tulikin ihan oikeita murheita. Noh, tokosta sen verran, että päätin keväällä mennä molempien kanssa kisaamaan pitkän tauon jälkeen. Maisalla kaikki liikkeet kesken ja Milolla aika hyvällä mallilla uusien sääntöjen liikkeet. Maisan kanssa noin kuukausi ennen koetta käytiin Korrien koulutuksessa, siellä sain passivoitumiseen vinkin, että pitäisi sanoa suullisesti "hyi" tms. Kokeilin sitä ohjatussa ja koira paineli saman tien kentältä veke. Toin takasin, yritin uudestaan, tilanne paheni ja paheni ja paheni kunnes lopulta Maisa ei tehnyt enää mitään. Makasi vaan maassa paikallaan. Sitten oli tauon paikka. Lopulta istuin maassa ja heittelin kapuloita Maisalle, että tekisi noutoa edes jotenkin. Tästä sain koiralle vissiin aika pitkäikäiset arvet, sillä nyt harjoituskokeessa, treeneissä ja kokeessa se on painellut monet kerran pois paikalta kun on ohjatun aika.. Tätä on nyt hinkattu paljon ja onnistumisiakin saatu. Seuraavassa kokeessa nouto ja palautus meni hienosti, mutta ei lähtenyt seuraamaan millään asianmukaisesti. Nollahan siitä tuli. Ja sitten meni kaukotkin nollille sen jälkeen. Ekasta kokeesta saatiin siis hylkäys kun Maisa poistui kehästä ja tokasta kokeesta tuli surkeat pisteet kun melkein kaikki meni mönkään paitsi luoksari ja tunnari, tunnaristakin tuli surkeat pisteet kun Maisa poistui perusasennosta liian aikaisin. 

Milo sen sijaan loisti tokokokeessaan, se sai kakkostuloksen pisteillä 145,5!! Paikkiksesta tuli täydet pisteet! Kokeen alussa Milo tärisi, mutta paikkis oli vikana ja sen ansiosta se pystyi siellä toimimaan. Itse kokeessa ei mennyt maahan jäävässä eikä kaukoissa, niistä meni sitten nollille. Muista tuli enemmän tai vähemmän pisteitä. Seuraaminen kärsi kisapaineesta eniten. 

Tarina trombosytopeniasta

Sitten ne oikeat surut.. Milon tokokokeiden suunnittelu ja agilitytreenit vaihtui muutamassa päivässä kuoleman rajalle. Milolle alkoi muodostua ilman syytä mustelmia, suolisto- ja ienvuotoa. Lähdettiin sunnuntaina 22.5 päivystykseen Tammiston Evidensiaan, missä monen tunnin hoidon jälkeen todettiin, että Milolla on ITP eli immunivälitteinen trombosytopenia. Autoimmuunisairaus missä verihiutaleet katoavat. Taustalla voi olla useita tekijöitä, joista Milolla poissuljettiin tuoreet lääkitykset ja punkkisairaudet. Poissulkematta on joku totaalinen system failure ja kasvaimet. Milo sai kortisonin lääkkeeksi ja meidät passitettiin kotiin. Parin päivän aikana iloisesta mustelmaisesta koirasta tuli väsynyt ja surullinen mustelmoitaan sulattava koira. Keskiviikkona 25.5 olin sen verran huolissani Milosta, että mentiin Herttaan labroihin ja sieltä Viikkiin päivystykseen. Milolla olikin nyt sitten paha anemia.. Anemia oli aivan sillä rajalla, että tarvitsi tiputtaa verta sille. Milo jäi siis teholle tarkkailuun. Torstaina sitä tutkittiin Viikissä laajasti. Otettiin laadukas ultra sisäelimistä, verikokeita, röntgen, sydänkäyrää jne. Sisäelimissä oli maksassa ja pernassa jotain häikkää, mutta ei osata sanoa mitä. Kuulemma ensisijaisesti eivät vaikuta kasvaimilta, mutta sitä ei voida poissulkea. Tästä tuleekin mieleen sitten tarina Samusta, joka päättyi hyvin surullisesti eikä ennen avausta tiedetty, että kyseessä oli laajalle levinnyt syöpä. Perjantaina Milon vointi oli lähtenyt pieneen nousuun veriarvojen osalta, joten lekuri päästi sen illalla kotiin. Perjantaina oli sydämeen kehittynyt pieni sivuääni ja rytmihäiriötä mitä ei ollut vielä torstaina. Itse toivon ja epäilen sen johtuvan kortisonista, anemiasta ja stressistä. Verenvuoto suolistoon oli loppunut. Milo pääsi kotiin ja olin onnellinen.

Kotona Milo olikin surullinen näky. Se ei jaksanut juuri mitään, välillä se jaksoi syödä, välillä se oksensi kaiken ulos. Seisominen oli yhtä huojumista ja Milo lähinnä kävi tarpeillaan pihalla. Kotona se vaan makasi ja nukkui. Lauantai meni aamua lukuunottamatta samoissa tunnelmissa. Sunnuntaina Milo olikin sitten jo pirteä ja jaksoi seisoksella, oli melkein oma itsensä. Sillä fiiliksellä on nyt menty viimeiset kolme päivää. Nyt on siis 31.5. Vaikka vointi on parempi ja anemia selvästi väistymässä (Milo ei ole enää kalpea ja väsynyt), on Milo surkea näky. Nyt jo reilussa viikossa on lihakset lähteneet paljolti pois. Luuranko on kohta koirasta enää jäljellä kun kortisonikuuria jatketaan. Sekin on ihan kysymysmerkki, että onko se kuuri vai loppuelämän. Tilannetta seurataan vähintään 2vkon välein. Uudella ultralla tarkastetaan mihin suuntaan maksan ja pernan tilanne menee. Milolle on varmaan pakko hankkia jotain paitoja, että sen kanssa voi käydä ulkona, karvat kun eivät peitä laihuutta tuolla kaverilla :( Trombosytopenian ennusteesta olen lukenut vähän, ilmeisesti voi käydä niin, että lääkitys puretaan eikä oireet koskaan palaa tai niin, että Milo kuolee oireisiin hoidosta huolimatta tai mitä vaan siltä väliltä. Jos kyse on kasvaimista niin sitten kaikki varmaan tietää mitä tulee tapahtumaan.. Milohan on kehitellyt kaikenlaisia patteja jo tovin, mutta tähän asti kaikki tutkitut ovat olleet rasvaa tai hyvänlaatuisia kasvaimia. image.jpgimage.jpgIMG_2937.jpg

Milo nauttimassa kesästä toipilaana.

IMG_2907.jpg

Milo vihdoin kotona, enkä malta poistua sen vierestä. 
IMG_2894.jpg

Päivystyksestä kuva kun jonotetaan vuoroamme.