Milon lääkitys tehosi hyvin ja vointi on mennyt parempaan päin. Milo oli jopa ihan normaali oma itsensä tässä välissä. Se näyttää nälkiintyneeltä Auschwitz-koiralta, koska lihakset jatkaa lähtemistä. Laiha se ei silti ole. Veriarvot oli kontrollissa periaatteessa paremmat, trombosytopenia ja anemia olivat menneet pois ja kaikki verisolut, joita oli vaikutti olevan oikeaa tyyppiä. Leukosyytit ja maksa-arvot ovat korkealla johtuen kortisonista. 1,5vkoa kontrollin jälkeen Milo alkoi väsymään ja eikä ruoka maistunut, kakkaa ei myöskään tullut. Ei muuta kuin yötä vasten päivystykseen mökiltä Nastolasta Vantaalle Tammistoon. Milolta otettiin labrat ja tutkittiin pissa, perustutkiminen toki myös. Mitään vikaa ei löytynyt, veriarvot olivat parantuneet entisestään. Milo makoili pääosin päivystyksessäkin ja oli selvästi surkeana, mutta mitään vikaa ei löytynyt. Ei muuta kuin 450e köyhempänä pahoinvointilääkkeen kanssa kotiin. Sen jälkeen se sitten onkin taas piristynyt. Ensi viikolla kontrolliin taas ja taas pudotetaan Medrolia alaspäin.