Maisa eli Kiipelin Kova Kanuuna on australiankelpie narttu, syntynyt 21.3.2010. Maisan kasvattaja on Henna Porali Lempäälästä. Maisa on pitkän pohdinnan tulos sekä hieman myös yllätyslapsi loppujen lopuksi :) Rupesin Milon polvileikkauksen jälkeen miettimään uuden harrastuskoiran ottamista kotiin kasvamaan. Syksyllä -09 päätin rodun ja tammikuussa -10 rupesin odottamaan Maisan syntymistä. Olen aikaa sitten sanonut itselleni, että paimenta ei koskaan tule, mutta nyt olen joutunut nielemään sanani! Kyllä kunnon harrastuskoiran melkeinpä paimen olla pitää. On se nyt testattu jo kolmen seurakoiran kanssa ja todettu, että ei toimi. Nyt pääsee sitten kunnolla tekemään hommia.

Maisan kanssa harrastan hakua, agilityä ja tokoa tällä hetkellä. Kilpailu-ura on aloitettu tokossa ja agissa. Lisäksi tulevaisuutta varten treenataan koirahiihtoa/-juoksu/-pyöräilyä, joista koirahiihto taitaa olla ainut missä kisataan jotenkin epävirallisella tasolla joskus.

Maisan tulokset löytyy koiranetistä: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI24055/10&R=293