Ajeltiin Sipooseen asti hakemaan kolme hyllyä. Kaikki radat oli Sari Mikkilän ratoja. Ihan kivoja ratoja. Eka rata meni muuten puhtaasti, mutta Maisa valui kepeiltä hipasemaan keinua ja tästä hylky. Tokalla radalla tulikin sitten kaikenlaista. Eka kepeille meno meni pieleen, sitten puomin sijaan putki, muurilta ohi, varasti aalta, lopussakin ehkä tuli vielä jotain.. kolmas rata teki jo sitten tosi pahan mielen, Maisa kielsi hyppyjä ja meni niistä jopa ali!! Tätä se ei ole tehnyt juuri koskaan, viimeksi elokuun (?) kisoissa tauon jälkeen. Täytyy tsekkaa tyttö läpi ja toivotaan ettei ole mitään kipuja missään :( 

Kiitos salakuvaaja Päiville, tässä videota: https://youtu.be/veTNgYehuJM

Kyseessä oli meidän seuran omat kilpailut ja samalla seuranmestaruuskilpailu. Meillä oli kolme starttia, joista kahdella ekalla käytiin seuranmestaruus. Tuomarina oli Sari Mikkilä. Ensimmäinen rata oli ahdistusta herättävä agilityrata. Saimme tästä pelastelulla uran toisen nollan kolmosissa! Maisa jäi yhden hypyn taakse arpomaan, mutta tästä ei tullut vitosta. Harmikseni tätä suoritusta ei videoitu. Aika ei ollut kovin kummoinen, pidän Maisaa kontakteilla hetken, Maisa ottaa pitkiä kaarroksia ja sitten oli vielä se arpominen. Toka rata oli kohtuullinen hyppyrata, jossa otin varman päälle ohjauksia. Varmistelusta huolimatta Maisa karkasi väärälle esteelle ja sen jälkeen tuli myös keppivirhe ja yhden esteen ohitus. Kolmas rata oli helpon tuntuinen agilityrata, jossa saatiin keppivirhe. Maisa ampui kohti keppejä kamalan kovaa mun kuvakulmasta ja mulle iski paniikki. Tiedän ettei se siitä vauhdista selviä kepeille asti. Jättäydyin ja rauhallisesti hoin kepit, kepit. Noh, ohihan se meni. Pyöräytin sen kepeille ja jatkettiin taas puhdasta rataa. 

Koko kisan Maisa kulki mielestäni hyvin mukana ja selvästi paremmin kuin aiemmin. Radat olivat myös järkeviä. Mun mielestä Maisa oli kuitenkin aina vähän liian kaukana kun tein käännöksiä eli valui ja valui. Yhdessä paikassa sain tehtyä mieleiseni tiukan käännöksen hyppyradan tokavikalla esteellä. Monet tulivat sanomaan, että hienoja ratoja ja, että ollaan kehitytty selvästi tämän kesän ja syksyn aikana. Huomaan kyllä itsekin, ei ne sm-kisat ehkä olekaan ihan toivoton ajatus? Ei sieltä näillä vauhdeilla mainetta ja kunnia niitettäisi, mutta jo osallistuminen olisi aika hieno juttu ekaa kertaa elämässä. 

http://youtu.be/igMZrOa73zE Tässä video hyl-radasta ja pätkä siitä radasta, mistä tuli vitonen.

Se saapui viime viikolla. Tärisevin käsin luin sen ja siihen meni sitten se päivä. Muuta ei pystynyt ajattelemaan eikä tekemään. Järkytys oli kyllä iso kun tulos tuli. Trombosytopeniaan ei löytynyt selitystä eikä siihen miksi tappava tilanne tuli paitsi, että kortisoni saattoi edesauttaa tilannetta. Koosteena tulokset: 

Ay Amor of Bresar´s "Milo" 12.4.2006-22.10.2016. 

Suuri metsästäjä on poissa <3 Lähdin Milon kanssa päivystykseen hakemaan lääkkeitä vatsatautiin ja tulin kotiin ilman koiraa. Muistakaa arvostaa rakkaitanne joka päivä ja sopikaa riidat, ikinä ei tiedä koska on viimeinen päivä. 

Milo taisteli hengestään jo alkukesästä, mutta toipui ihmeen kaupalla ja sai nauttia elämästä vielä useamman kuukauden. Syksy yhdessä oli mahtava ja Milon vointi oli mitä parhain. Muutamassa tunnissa kaikki romahti ja Milo pääsi pois saappaat jalassa. 

Koko syksy ja vielä viikkokin oli ollut ihan loistava, oltiin alettu taas juoksemaan, käytiin metsässä, tokoiltiin ja leikittiin. Milo jaksoi taas hypätä autoon ja sängyille sekä kiipeillä kallioilla. Lauantaiaamuna kun heräsin, oli Milo kipeä. Se oli oksennellut vaahtoa, tärisi ja ei löytänyt hyvää asentoa. Hetken aikaa sitä katselin ja koitin tarjota kinkkua, ahneista ahnein ei halunnut edes nuolaista sitä.. Milo ei juurikaan ole ollut oksennustaudissa, joten tiesin, että nyt on kyse jostain vakavasta. Annoin pahoinvointilääkettä, jonka jälkeen se ei enää oksentanut, mutta ei myöskään voinut paremmin. Milolla oli kuumetta 39,9 astetta. Päätin viedä sen lääkäriin nesteytykseen, joskos se siitä. Ajoin Tammiston Evidensiaan, missä sitä oli hoidettu jo aiemminkin ja tiesin, että siellä se voi olla yön yli jos on tarve. Kello oli puoli 3 kun pääsimme paikalle. Milo oli tässä vaiheessa jo aika jalaton, makasi vain ja tärisi. Lekuri nappasi meidät nopeasti hoitoon tämän takia. Lekuri sanoi nopeasti, että vaikuttaisi haimatulehdukselta tai jotain muulta vakavammalta, Milo oli kuulemma shokissa. Se sai nesteytystä suoneen ja otettiin labroja. Labroissa näkyi tulehdusarvot, jotka oli korkealla, korkeat valkosolupitoisuudet ja hieman kohonneet maksa-arvot, mutta selkeästi laskeneet edellisestä. Tämä kuulemma ei taas kertonut mitään, koska kyseessä saattoi olla myös maksan toiminnan hiipuminen. Milon sydämessä todettiin vakava rytmihäiriö ja se laitettiin ekg-laitteeseen kiinni ja seurattiin jatkuvasti. Se sai lääkettä rytmihäiriöön kahdesti, mutta ei se auttanut. Milo oli levoton ja tuskainen, joten se sai ison annoksen opiaatteja, joiden avulla se rauhottui samantien ja alkoi taas näyttämään onnelliselta, nukahti viltin alle. Milon maha ultrattiin ja siellä todettiin nestettä vatsaontelossa, iso imusolmuke siellä, leukaperissä sekä kainaloissa ja ehkä haimassakin oli jotain poikkeavaa. Sitten se sai suoneen antibioottia, joka aiheuttikin allergisen reaktion, sykkeet nousi korkealle ja Milo alkoi punottamaan. Tämä saatiin rauhoittumaan kortisonilla. Runsaan nesteytyksen jälkeen Milo piti saada pissalle, kannoin sen ulos nurmikolle ja se meni heti pissalle puunjuurelle. Sitten mentiin takaisin sisään. Yritettiin uutta ultraa jos nestettä olisi lisää vatsassa, ei ollut eikä saatu yrityksestä huolimatta näytettä nesteestä, mikä olisi ollut äärimmäisen informatiivinen asia. Tässä vaiheessa oli mennyt aikaa jo 5,5h ja Milon vointi ei mennyt yhtään parempaan vaan päinvastoin kun kipulääkkeen vaikutus alkoi vähentyä niin Milo ei jaksanut liikkua, mutta alkoi tärisemään. Pidin siitä kiinni ja se sai lisää lääkettä. Maria ja Timo tulivat paikalle tässä vaiheessa. Eläinlääkäri tuli kertomaan, että vaihtoehdot alkavat olemaan vähissä, joko olisi tehtävä päätös lopettaa Milo tai avata sen maha ja katsoa löytyisikö sieltä jotain hoidettavaa. Leikkaaminen tässä kunnossa olisi kuulemma todella iso riski ja selviytymismahdollisuudet heikot. Kun kysyttiin, että voiko sieltä löytyä jotain mitä saa helposti hoidettua ja koiran kuntoon, niin vastaus oli, että tuskin. Oli siis vaihtoehtoina akuutti vakava haimatulehdus, jonkun sisäelimen repeäminen, syöpä ja erityisesti lymfooma ja verenmyrkytys tai näiden yhdistelmiä. Ennaltaan tiedettiin, että Milon pernasta ja maksasta on löytynyt muutoksia ja itse olen huomannut imusolmukkeiden kasvavan viime aikoina. Olin luvannut Milolle, että se ei enää joudu tehohoitoon ja vaikka jahkasimme päätöstä monta tuntia niin lopulta pidin lupauksen ja päästin Milon pois.. Milo kuoli rauhallisesti mun syliin viltin sisällä meidän kaikkien kolmen sitä lohduttaessa. Milo sai matkustaa autossa mun sylissä Viikkiin Eviralle, missä Milo tutkitaan ja koitetaan etsiä syytä mm. runsaalle juomiselle mitä esiintyy jonkin verran Cirnecoilla eikä syytä tiedetä. 

Milon kuulumiset

Milo on voinut nyt huisin paljon paremmin koko ajan, vaikka maksa-arvot olivat tuossa välillä niin korkeita, että eläinlääkäreitäkin hirvitti. Nyt viime kontrollissa ne lähti laskusuuntaan, vaikka edelleen ovat taivaissa. Soitin sitten Viikkiin hoitaneelle lekurille myös ja kysyin sen mielipidettä. Sanoi, että jos ei ole maksasairauden oireita niin antaa olla vaan. Hoitava lekuri salpakankaan eläinklinikalta oli sitä mieltä, että lasketaan nyt vähän reippaammin alas kuitenkin ja mä komppasin sillä sivuvaikutukset (sisälle pissaaminen ja kakkaaminen, juominen ja jatkuva nälkä) olivat aika raskaita. Milon lääke pudotettiin siis ensin 8mg, 6mg ja nyt 4mg. 4mg annos teki ihmeitä Milolle. Lihakset pompsahti yhtäkkiä takaisin ja Milo piristy kamalasti. En olisi ikinä uskonut, että ne lihakset tulee takaisin eikä kukaan muukaan uskonut. Ollaan tehty taas normaaleja lenkkejä, pissaaminen loppui sisälle ja Milo saa olla taas vapaana ympäri vuorokauden kotona. Ihanaa! Nyt jos ei vaan tulisi takapakkeja. Muutaman kuukauden päästä kokeillaan lääkkeettömyyttä ja se tietty jännittää. Eläinlääkäriä pitäisi talveksi vaihtaa, en usko, että jaksan ajella talvinopeuksilla huonoilla keleillä Hollolaan asti. 

Milon lempipuuhaa metsässä: https://youtu.be/MfyNVi1Yjos

Maisan kuulumiset

Maisan kanssa ollaan kisattu yksissä agilitykisoissa kolme starttia kesän jälkeen eikä kovin kummoisesti mennyt. Kolme hylkyä. Maisa kielsi paljon esteitä, oli ongelmissa isojen esteiden kanssa ja meni kerran jopa ali. Kontaktit ja kepit meni hyvin muistaakseni. Videota ei ollut näistä kisoista. Olisi ollut hyvä niin olisin voinut analysoida vähän enemmän hyppäämistä ja mun touhuja. Rataantutustumisessa oli sellanen olo, että en mä osaa, liian vaikeita kohtia radalla, se ei tietty auttanut asiaa. Treeneissä ollaan tehty enimmäkseen matalemmilla rimoilla, pitäisi ehkä näyttää niitä isojakin niin tulisivat tutuksi.. Mä oon nyt itse ollut kipeänä ja multisport-kisan jäljiltä sain juoksijan polven enkä saa juosta. Viime treenit tehtiin kävellen ja meni tosi hienosti kun en ollut sähläämässä. Pitäisi lisää treenata mun kävellen etäohjaten tai ylipäänsä keskittyä tarkkaan ohjaamiseen. 

Tokokisoissakin oltiin piirinmestaruusjoukkueessa, kesällä ei juurikaan treenattu tokoa, mutta nyt yritettin ottaa muistinvirkistystä ennen koetta. Ohjattu ei enää kriiseile niin pahasti, mutta jos Maisa jää katsomaan liikkuria kun se vie kapulat niin sitten se ei lähde seuraamaan tai seuraa surkeasti. Kokeessa paikkamakuussa Maisa ei mennyt maahan kun vasta kolmannella käskyllä muistaakseni, meni lonkalle maatessa. En muista nousiko ylös makuulta miten. Seuraaminen oli Maisalle ihan kohtuukivaa, vaikka se taisi alkuun olla vähän unessa ja välillä yhteistyö rakoili. Ällä meni kait puoliksi oikein, en muista sitäkään kun on jo aikaa mennyt. Sen muistan, että kaukoissa ei tehnyt mitään liikettä mihinkään suuntaan, tunnarin teki onnistuneesti, mutta jouduin ehkä antaa jonkun lisäkäskyn jossain kohtaa sivulla tai sitten se sähläsi tunnarikapulan kanssa palautuksessa. Ohjatussa mä jännitin, liikkuri ei sanonut missä pitää pysähtyä, mä mokasin ja jäin odottamaan sen käskyä et millon pitää pysähtyä ja nollattiin liike kun käveltiin sitten lähtöpaikalle. Sain suorittaa liikkeen sitten uudestaan ilman arvostelua ja se meni joten kuten, ei hyvin, mutta seurasi jotenkin, pysähtyi, haki kapulan ja toi sen mulle. Se oli paljon se! Metallinoudossa Maisa pudotti kapulan, mutta toi sen kyllä lopulta jos muistan oikein. Tuomari ei oikein tykännyt meidän työskentelystä eikä pisteet olleet kovin kummoset. Laitan kuvan arvostelusta tähän. 

Kaukot ovat menneet eteenpäin, välillä saadaan oikeasti ihan hyviäkin suorituksia, vaikka kisoissa se ei teekään mitään. Tässä taidonnäyte: https://youtu.be/v-2rSxIG7f4