Oli sitten tänään Espoossa Sporttiksella, olin yksin molempien koirien kaa. Ensin treenasin molempien kaa minihypyillä ja putkilla ihan vaan jotain helppoa neljän esteen kaarta, tuli siinä treenattua sivuttain irtoamista. Sit sotkin siihen putkia ja lopulta tehtiin vähän jotain mikä vaati kääntymistäkin. Palkkasin koko ajan lelulla ja heitin sen aina eteen niin, että ei tullu kädestä hakee. Milon tosin otin käteenkin palkkaantumaan välillä kun se rallatteli lelun kaa niin pitkiä aikoja. Sit keppejä tein molempien kaa muutamia kertoja täyspitkillä, Milo ei avokulmasta meinaa kääntyä kepeille jos tulee yhtää sivulta, Maisa taas pujotteli tänää aikas ongelmitta ja hakikin hyvin kepit. Pari kertaa teki jotain ohijuoksuja. Sitten tein molempien kaa kontakteja (puomi ja A) sekä hyppytekniikkaa perussarjalla ja yksittäisellä okserilla.

Maisan kaa tehtiin sit tokoa, treenasin nyt sitä aktiivista otetta perusasentoon ja seuraamiseen ja olin itse passiivinen. Hyvin meni. Lisäksi pari paikallamakuuta, noutokapulan pitoa ja sivulletuloa sen kanssa, tai oikeastaan niin, että Maisa istui kapulan kaa ja mä tulin sen sivulle, siitä ihan pieniä siirtymisiä tehtiin. Muutaman kerran putos, mutta pääsääntöisesti onnistui! Hieno Maisa!

Ensi tiistaina sitten agilitytreenit kentällä taas, odotan innolla. Vitsi ku pääsis vaa käsittelee ton Maisan reidet..!