Viime viikon hallivuoro jäi väliin, mutta ollaan sitten tehokkaasti jatkettu kotona treenaamista. Samoja hommia kuin viime sepustuksissa mainitsin, lisäksi uutena opettanut molemmat kaatumaan kyljelleen ja pysymään siinä vähän aikaa. Maisan kanssa treenataan tätä, jotta päästäisiin sitten fyssarille joku päivä. Harjoiteltiin muuten Maisan kanssa yksissä ohjatuissa tokotreeneissä myös kosketuskepin kanssa sivulla oloa ja sen kanssa oikean paikan hakua ja tietty keppiin koskemista.

Viime tiistaina oltiin Maisan kanssa Ullan agitunnilla taas, toiset agitreenit siis Maisalle näin virallisesti. Tehtiin eka perussarjaa. Maisan selän ja kehon käyttö yleisesti oli parantunut, mutta tällä kertaa se ei oikein saanut rytmistä kiinni ja sitten alkoikin hapottamaan kun yritettiin sitä saada. Tauon jälkeen se teki yksittäistä hyppyä, tässä kanssa ei homma vaa jotenki skulannu. Maisalle esiteltii ekaa kertaa rimoja ja se ei ollut niistä moksiskaan, ei välittänyt vaikka oli pikku okseri, ohjurit jne. Tätä voitaisiin tehdä niin, että lähtöponnarilta on 4-5 askelta hypylle. Ehkä me kohta sitten alotettaisiinki nää treenit ihan omalla vuorollakin, tai sitten menee kesään. Lopuksi tehtiin hyppy-putki, sitten samaa toisessa paikassa, sitten hyppy-putki-hyppy ja lopuksi putki-hyppy-hyppy. Hypyt olivat rinnakkain ja putki U:n mallinen. Palkka oli Ullalla valmiina lopussa. Ainut mitä mun piti tehdä oli sanoa käskyjä ja pääosin pitää kädet alhaalla sillä muuten Maisa alkoi katselemaan mua jos kädet oli ylhäällä. Maisa oli ihan superpätevä verrattuna viime kertaan, keskittyminen oli kehittynyt valtavasti! Mikä hämmentävintä, Maisa väsyi näistä treeneistä kovasti ja oli tossa lopun ohjaustreenissä jo aika zippi.